#KSFSK

30.08.2015

Lappeenranta.

Saimaan Pallo. Yksi Idän Ihmeistä. Ylpeä urheiluseura, jonka pian 70 vuotta kattaneen olemassaolon aikana ei tilastoissa ole ylitsevuotavasti juhlittu. Edellisen kerran kiekkojäiltä tuotiin kotiin mitalit jokunen vuosi sitten, kun länsimaisen musiikin kovin duo julkaisi samana vuonna peräti kaksi klassikkolevyä.

Metsästettävän kunnian suhteellinen vajaus historian lehdillä ei tietenkään ole jarru järjestäytyneelle kannattajatoiminnalle. Kotikentällä Saimaan Keltamustat, Willimiehet ja kaikki miljoo...kaikki tuhannet sekä tuhannet Kisapuiston kävijät. Etelässä, tuolla sympaattisten merenrantakylien syövereissä, Stadin Keltamustat. Näillä ryhmillä sekä kaikkialle ympäri Suomea itsekseen muuttaneilla SaiPa-faneilla on syytä intoon Liiga-kauden 2015-2016 lähestyessä. Ennakko-pelit mainiosti edukseen esiintynyt joukkue vaikuttaa samperin iskukykyiseltä ja korkeimmalle sarjatasolle noussut tai ainakin nostettu Kouvolan KooKoo tuo takaisin Kaakon Derbyn kaikkine paikallishekumointeineen. Kapteeni, horisontissa siintää parhautta!

Mutta miksi myö tyydyttäisiin vain parhauteen?

Jyväskylä.

JyPHokkeyTiim. Jaa nimi muutui ysärillä? Niinpä juu, kiekko sekä joukkue lähtivät kävelemään...anyway. Keski-Suomen jääkiekkoylpeys, jonka historia on huomattavan metallinen. Pelkästään viimeiseen viiteen vuoteen Jyppi on kaapannut niin suomen- kuin euroopanmestaruuden ja kuorrutteeksi himmeämpiäkin mitaleja. Kunnioitettavaa menoa, oli sitten seurauksena täysi vatsa tahi ei.

Jyväskylä. Nyt myös seuraavan järjestäytyneen Saimaan Pallon kannattajaryhmän tyyssija.

Myö ollaan teiän keskuuteen muuttaneita opiskelijoita, tehdastyöläisiä, tavan tallaajia, kortiston koluajia sekä johtoportaikon jyllääjiä. Myö ollaan kiekkoviikon virallinen saipalindromi. Myö ollaan Keski-Suomen Fanaattiset Siirtolais-Keltamustat. Lippuinee kaikkinee.

Jotkut vääräleuat saattaa pitää meiä lipun kuvausta pilkantekona. Lurjuksia ja analfabeetteja kaikki tyyni! Pilkantekoa olis vaikka nyysiä Jypin fanilta pelin jälkeen huivi ja polttaa se, mutta myö ei hyväksytä pohjoisilla poroleveyksillä tavattuja mafiametodeja. Meil ei oo aikaa eikä kunnioituksen puutetta sellaseen. Meiän lippu on symboli; kaksi luonnonvoimaa lukkiutuneena taistoon, joka ei raskaita maatalouskoneitakaa säästele! Meiä lippu osoittaa, että teil on väliä. Työ sytytätte luovaan toimintaan. Teil on saavutusten ruokkima taso, joka myö haastetaa aiva kute meiä joukkue haastaa teiä joukkueen kaukalossa.

Juu, myö ollaa vähälukuisempia vieraita vieraalla maalla. Paperilla tai kuvissa myö saatetaa jäädä jalkoihi monellaki mittarilla.

Myö vastataan tähän sokraattisella kysymyksellä: ”So?” Lähtökohtana on, että myö tullaan Synergialle joka kerta Saimaan Pallon kanssa laulamaa ja kannustamaa teiät suohon. Tätä mahollisesti lukevat Hurrikaanisydämet ja samammieliset varmasti miettivät, että ei tuu onnistumaa. Näi sen olla pitääkin.

17. syyskuuta 2015 Hippoksen laidalla on ensimmäine mahollisuus todistaa. Näyttää, että satunnaisista arki-otteluistaki saadaan irti vähä enemmä.

Kai sieki oot tulossa paikalle?

2015
#KSFSK
Yhdessä tätä hommaa tehdään
2014
Vaihtoehto läpsyttimille?
"Only" ice hockey
Missä olit kun...
Are you ready Europe?
2013
Avoimen liigan puolesta
Sisältöä!
Meidän jengi
Kaiteella: Jani Nieminen
Hävettääkö, Eero Tuominen?
Kiitos Hattu
Invaasio 2012
2012
Kannattajissa on eroja
Toimittajantyön sietämätön vaikeus
Keltamusta syksy
#OurBoySals
@Lahti 06102012
Tänään on se päivä
Taking it to the streets
Kun scene itseään jalkaan ampui
Kiitos ja onnea, Atu!
Laulutreenit
Tikulla silmään!
2011
Willimiehet + analyysi = match made in heaven
Welcome back Richard!
Joko sinä luovutit?
Fanikatsomot taas tulimerenä!
Yle Etelä-Karjala harjoittelee paskaa uutisointia
Palaa vai eikö palaa - siinäpä kysymys
Lahdessa käytiin toistamiseenkin...
2010
Willimiehet vastaavat huutoon
Scott Barneyn kirje SaiPan kannattajille
Ainoa oikea vaihtoehto?
Lahti haltuun - osa yksi
Jyväskylä - kulttuurin kehto
Willimiehet nyt netissä!